Hyppää sisältöön

Puheenjohtajan palsta

Hyvät Eläkeliiton Porvoon yhdistyksen jäsenet,

Kesän riemut ovat jäämässä taakse ja on aika käynnistää syyskautemme jäsentapaamiset Omenamäen juhlasalissa. Kuukausitapaamisissa on tapana aina ollut, että meillä on ulkopuolinen vierailija. Syyskuussa ei tämä valitettavasti toteudu, ikävien sattumien johdosta, mutta lokakuussa toki vierailija taas on paikalla.

Olemme saaneet ilolla vastaanottaa jäsentemme ehdotuksia tapaamisten aiheiksi. Vinkit on otettu huomioon, kun olemme hallituksen kesken päättäneet asiantuntijoiden hankkimisesta tapaamisiimme. Lisäksi aika ajoin tietooni on tullut, että jäsentemme keskuudessa on esitetty toiveita, että vierailevien asiantuntijoiden esitysten lisäksi joukostamme löytyisi innostusta yhteisen ilon tuottamiseen ikiomilla laulu esityksillä yksin tai yhdessä kaverin kanssa.

Muita aiheita kokoontumisiin voi olla laidasta laitaan: Esimerkiksi kertoa jokin hyvä kirjavinkki, joka teki vaikutuksen tai koskettava, mieleen jäänyt elokuva tai teatteriesitys, runo tai tarina, unohtumaton kokemus, ilahduttava kesän tapahtuma, arjen oivallus tai vaikkapa lastenlasten kanssa kokemasi hauska juttu ym. ym. Muistutan tietysti vielä, että osallistumisesi on vapaaehtoista, mutta toki erittäin toivottavaa. Jokainen estradille pyrähtäminen tai omalta paikalta esittäminen rikastuttaa jäsentapaamisiamme ja vahvistaa yhteisöllisyyttämme. Siis mikrofoni olkoon tapaamisissamme vapaassa käytössä 🙂.

Syksyn ja alkutalven aikana toimintamme tulee olemaan verrattain vilkasta. Tulossa puurojuhlaa ja teatterimatkoja sekä tietenkin perinteinen joulujuhlamme joulukuussa. Jäämme niitä odottamaan.

Toivotan kaikki lämpimästi tervetulleiksi tekemään yhdessä tästäkin kaudesta meille kaikille antoisia ja muistorikkaana koettavia yhteisiä tapaamisia.

Iloisiin tapaamisiin jälleen kuukauden ensimmäisenä torstaina

Harry